Hei vaan taas !!
Edelleen etsiskelen sitä unelmieni työpaikkaa, ja jälleen eilen löysin ilmoituksen sellaisesta, laitoin myös hakemuksen, mutta mahdollisuuteni siihen työpaikkaan pääsemiseen on ehkä noin yhden prosentin luokkaa, kuitenkin allalle ja niihinkin töihin haetaan henkilöä jolla on yliopisto/ amk koulutus, ja minä kun ihan peruskoulu pohjalta pyrin oppisopimuksella lähihoitajaksi.
Nyt vaan täytyy laittaa omat, ja lapsien sormet ja varpaat ristiin ettei päteviä hakijoita olisi montaa, tuolloin minulle voisi ehkä tulla mahdollisuus päästä edes haastatteluun.
Uskon että haastattelussa saisin itsestä paljon paremmin kuvan annettua kuin sähköpostitse, mutta sitten taas sen hakemuksen pitäisi olla jotenkin poikkeuksellisen hyvä jotta edes haluaisivat minut nähdä kasvokkain.
Tiedän että jos tuon paikan saisin kiroaisin konet kerrat työn vaativuutta ja rankkuutta, etenkin psyykkisesti, mutta tuo ala, ja ehkä etenkin tuo kyseinen paikka olisi juuri sitä mitä haluaisin " isona " tehdä.
Lisäksi uskon että voisin todellakin olla hyvä lisä heidän työyhteisöönsä koska voisin tuoda myös sitä " asiakkaan näkökulmaa " työhön, itse kun ole ollut hyvin samankaltaisessa tilanteessa itse nuorempana, kuin nämä paikan asiakkaat ovat. Tätä olenkin miettinyt että jos kysyisivät miksi juuri minä olisin hyvä työhön, niin kannattaako minun kertoa omista rankoista taustoistani pintapuolisesti, vai jättää kertomatta. Se kun saattaa joko viedä, tai antaa minulle mahdollisuuden, paikan johtaja voi joko pelästyä taustojani, tai sitten kokea hyväksi sen että pystyn asettumaan niiden lasten ja nuorten asemaan, tiedä sitten..
Tuossa työpaikka ilmoutuksessa ei harmikseni ollut mitään sulkeutumis päivää, eikä edes työn aloitusajankohtaa, joten en mitenkään voi varmuudella tietää koska ilmoittaisivat minulle mahdollisuudesta päästä edes siihen haastatteluun saakka, tai vaihtoehtoisesti etteivät edes harkitse täysin kouluttamattoman ihmisen palkkaamista. Tämän asian vuoksi laitoin erikeen pyynnön viestiini että vastaisivat jokatapauksesa, mutta niin olen aiemminkin laittanut, muttei pyynnöstä huolimatta ole vastausta tullut.
Nyt mietyttää jos harkitsisivat minun palkkaamistani että kaatuisiko koko homma siihen kun sanoisin että lapsille olen hakenut hoitopaikkaa vasta lokakuun alusta, eli tuolloin viimeistään voisin aloittaa ihan täysipäiväisenä, mutta tämänkin asian jo päässäni ratkaisin niin että mikäli kysyisivät koska voisin aloittaa kertoisin heille tilanteen, mutta sanoisin että esim viikoloppuja voisin alkaa tehdä vaikka heti, ja jos heillä tarvetta olisi niin koittaisin lapsille saada jo esim elokuun alusta hoitopaikan, kun varaus siellä on olemassa, ja tieto että meidän taloudesta kaksi olisi päivähoitoon tulossa, niin uskon ja toivon että heidän on siinä kohtaa järjestettävä se paikka elokuun alusta jos minulla jo tuolloin töitä olisi. - se haluanko itse viedä Junioria vielä ennen 1-vuotis syntymäpäivää hoitoon onkin asia erikseen, mutta toisaalta jos se ratkaisee minun työpaikkani niin kyllä minä sitten vien.
Tiedän, nuolaisen taas liian aikaisin ja luultavasti tämäkin työ jää minulta saamatta, mutta toisaalta, minkäs sitä haaveilleen ja toiveilleen voi..
12.05.2012 - 22:19 / Kategoriat: ei kategorioita
Heipparallaa taas, ja hyvää huomista äitienpäivää kaikille äideille, ketkä ehkä blogiani lukevat !!
Meillä juurikaan ei tänäkään vuonna äitienpäivää vietetä, tänään kävin hautausmaalla viemässä sijaisäitini haudalle kynttilän, ja mies lähti sen jälkeen sukulaisiaan ja tuttujaan tapaamaan kotikaupunkiinsa.
Eli ei ole lasteni isä aamulla kotona keittämässä, saatika tuomassa minulle aamukahveja sänkyyn, mutta taidanpa laittaa kahvit valmiiksi jo nyt illalla ja aamulla voin vain napsauttaa keittimen päälle, ja lisäksi minua odottaa tuolla suklaamuffinsit, itse leipomani, ja tytön askartelema kortti.. Ja on muuten elämäni ensimmäinen äitienpäiväkortti minkä nyt huomenna saan.
Tytön kanssa on taas päivä ollut jatkuvaa tappelua, ja merkittävästi tilanne paheni taas miehen lähdettyä, ensin kuuntelimme musiikkia tietokoneelta, mutta kun Tirppa koitti tukehduttaa Juniorin, sammui musiikit ja tällä äidillä tunteet kuumeni, no sen jälkeen ei sitten enää mikään mennytkään helposti, tai ilman huutoa ja taistelua.
Puurojen syömisen kanssa kävi niin että tyttö laittoi vastaan taas minkä jaksoi. mutta minä en sanonut sanaakaan, lusikoin vain puuroa vastustelevan tytön suuhun, ja kun neiti ne välillä sylki ulos, laitoin kylmän rauhallisesti käden alle, kippasin puurot takaisin lautaselle, ja lusikoin uudelleen tytön suuhun. Puurot tuli syötyä, ja sitten vaan pesut, rasvaukset ja sänkyyn.
En tiedä nukahtiko tyttö ensin hetkeksi, vai oliko vain muuten ihan hiljaa sängyssään aluksi, mutta sitten alkoi kuulua juttelua ja laulelua, ja kävinkin vielä 1,5 tuntia puuron syömisestä antamassa tytölle maidon, kun mietin vain onko toisella kova jano kun maito jäi juomatta temppuilujen takia, toivottavasti ei nyt Tirppa keksi ottaa tätä tavaksi. Jokatapauksessa juotuaan lasin maitoa laittoi tyttö pään tyynyyn ja nukahti
Perheen kanssa minulla onkin nyt vähän enemmän ja vähemmän ongelmaa, näköjään sekä sijais, että bio perheen kanssa.. No, näille asioille en mitään voi enkä siksi niillä haluaisi päätäni vaivata tai mieltäni pahoittaa yhtään enempää kuin on pakko, mutta kyllähän se mietityttää kun kerrotaan hyvin suoraan ettei minulla ole paikkaa sijaisperheessä, tai bioperhe suhtautuu kylmästi, tai töykeästi.
Mutta minä olen tämän hankalan elämäni aikana kasvanut niin vahvaksi ihmiseksi ettei minua enää kukaan tai mikään saa hajotettua palasiksi, niin kauan kuin minulla on lapset lähelläni kestän mitä vain, jollen muuten niin heidän takiaan.
09.05.2012 - 07:37 / Kategoriat: ei kategorioita
Heissan taas !!
Eilen siis kävin näyttämässä tätä koipeani tk:ssa, siinä uskossa että kuvaisivat mahdollisten vaurioiden takia. No, totuus olikin sitten jotain ihan muuta..
Ajan sain kyllä samalle päivälle kun soitin ja sanoin että nyt on jalka jo vaihtanut väriä, ja enemmän vaan turpoaa, ja lääkärikin oli ihan ajallaan, tosin epäilykset heräsivät heti kun näin nuoren naislääkärin " teinikorkkareissaan " Pääsin lääkärin huoneeseen ja lääkäri täti ei katsonutkaan minuun päin, vaan totesi " niin sullako oli ollut jotain polvivaivaa " selitin hänelle tilanteen ja kesken sanan saattoi jo kysyä jotain, ei ihan tullut sellainen olo että hän minua kuuntelee..
Ensiksi oli sitä mieltä ettei polvi edes ole juurikaan turvoksissa, ja nestettä tuskin on, polven tummumisesta totesi vain " onhan sulla tossa toisessakin polvessa vähän purkaumaa " Eli polven kehittyvästä mustelmasta ei tarvitse välittää, kun mulla näköjään verisuonet poksuu itsestään muutenkin.
Lopulta käski sängylle missä väänsi ja käänsä jalkaa ja totesi että netettä ehkä sitten kuitenkin pikkuisen on, no tutki vähän lisää ja alkoi etsiä neulaa, lopputulos oli että nestettä olikin reippaasti molemmilla sivuilla sekä päällä.
Lapsuuteni reumadiagnoosin takia jalkaani EI KUVATTU, koska jos minua joku vaivaa niin se on sitten se reuma, tänään mene vielä labraan ja " kun tulehdus arvoissa tuskin mitään on vialla, ei tarvitse tulla uudestaan, paitsi jos polvi nyt uudestaan alkaa kerätä nestettä tai vielä viikonkin päästä vaivaa, sitten mietitään siirtoa reumapuolelle "
Nesteet polveen oli tullut takaisin jo siinä ajassa kun kotiin päästiin ja illalla polvi oli todella turvonnut ja koko jalka polvesta alaspäin oli myöskin sininen ja turvonnut. Nyt aamulla kun heräsin oli polvi vain huikan turvonnut, mutta heti kun olen tässä joitain metrejä kävellyt ja ollut pystyssä nousee turvotus uudelleen.
08.05.2012 - 07:35 / Kategoriat: ei kategorioita
Heipparallaa taas lukijat !!
Aurinko paistaa hienosti ulkona, lapset leikkii sovussa, ja minä hörpin toista kupillista aamukahvia, ennekuin todella taas täytyy pistää sirkus käyntiin..
Sunnuntaina sattui kummallinen juttu, minulla nimittäin turposi vasen polvi ihan ykskaks yllättäen.. Mihinkään en ole polven kolhaisuut, kaatunut, vääntänyt jalkaa tmsv se vaan turposi, ja nyt odottelen perjantaihin saakka jotta pääsen lääkärille jalkaani näyttämään.
Tk:hon kun soitin sain kuulla ensin saarnan siitä kuinka ensiarvoisen tärkeää olisi tulla mahdollisimman pian näytille, mutta sitten sairaanhoitajan katsottua tarkemmin järjestelmää, joutuikin kertomaan minulle ettei millään saa aikaa annettua ennen perjantaita, hieman erikoista, koska jos oikeasti on NIIN tärkeää lääkärin jalkaa katsoa, niin luulisi, että ajan voi varata myös muulta kuin omalääkäriltä... mutta tuntemattomia ovat arvauskeskuksen tiet..
Mitään hoito-ohjeita en saanut, ainoastaan käskettiin tarkkailla jos tulee tulehduksen merkkejä, eli polvi alkaa kuumottaa tai punottaa, tai sitten tilanne käy muuten sietämättömäksi, tuolloin on kuulemma otettava yhteyttä päivystykseen ja puhelimessa kerrottava että tilanne on nyt merkittävästi pahentunut.
Vähän tälläinen outo polven turpoaminen itseäkin ihmetyttää, eikä ihmetystä ainakaan vähentänyt hoitajan huolestunut äänensävy kun tilanteesta kerroin. Lämminhän tuo jalka on, tai sitten toinen vaan on kylmä, tämäkin on aika suhteellista.. Lisäksi tuntuu että tuo turvotus jotenkin haittaa verenkiertoa, painaa jotain hermoa tai muuta vastaavaa, sillä koko jalka turvonneesta polvesta alaspäin on " oudon " tuntuinen ja puutunut, etenkin kun olen hetken ollut pystyssä ja rasittanut jalkaa.
Mutta eiköhän tämäkin tilanne tästä selviä jotenkin...
Heipähei taas !!!
Tänään olikin taas siivouspäivä, nyt kun olen taas saanut pakotettua elämäämme vähän järjestystä, ja jonkinlaista rakennetta päiviin ja viikkoihin. Osaltaan syynä tähän on myös se, että mies sanoi kun lopulta sain hänet minulle puhumaan tunteistaan, että häntä häiritsee se kun en enää nykyään siivoa täällä kuin ennen. Aluksihan tuo kirpaisi ja suututti, mutta hetken asiaa sulateltuani voin sanoa että kyllä minä miestä ymmärrän, en ole enää muutoinkaan se sama ihminen kuin aikoinaan, ja en minä kyllä itsekään nauttinut täällä asumisesta kun jatkuvasti koti oli ihan siivottomassa kunnossa.
Lisäksi meidän asuntomme on oikeasti niin pieni että ihan perus viikkosiivouksen tekemiseen menee noin tunti, aloittaminen siinä on aina se hankalin homma.. Eli saada se p*rse ylös penkistä ja aloittaa.
Ihmetytti kun Tirpalla oli todella huono aamu ja joka asiassa piti laittaa vastaan, siis IHAN JOKA ASIASSA !!!
Lopulta kun olin saanut siivouksen tehtyä, ja tyttö oli sen tunnin mm huutanut, raivonnut, repinyt hiuksia päästään, paiskonut ovia, uhmannut, maannut lattialla jne jne päätin tarkistaa tytön verensokerin, ja kas kummaa siitähän se syy taas löytyikin.
Jos vielä tunnin tinttaroinnin, poukkoilun ja raivoamisen jälkeen verensokeri on melkein 13, niin kyllä se on taas aika korkealla käynyt, ja siitähän tietysti saattoi johtua tytön kiukkuisuus.
Itsestä tuntuu pahalta nähdä tyttö noin pahoinvoivana, mutta lääkärit eivät kuitenkaan suostu edes harkitsemaan hoitomuodon muutosta niin että saisimme vaikka aamuun ja iltaan pienen määrän pikainsuliinia, joten näillä mennään.
Heipparallaa !!
Tänään vein tytön ensimmäistä kertaa päiväkotiin diabetes-diagnoosin jälkeen. Ovesta kun päästiin sisälle alkoi heti taas sadella kysymyksia henkilökunnalta, ja minä koitin parhaani mukaan vastailla, ja hyvähän se vaan on että kysyvät jos mietityttää.
Joihinkin kysymyksiin jouduin vastaamaan " luulisin " tai " ehkä " tai " näin minä tekisin " mutta sen kuvan sain että olivat ainakin suht tyytyväisiä vastauksiini. - Mutta kyllä täytyy myöntää että jännitti tyttö sinne jättää, ja puhelinta olen kytännyt aamusta saakka jos vaikka soittavat. Nyt odotan malttamattomana että kello tulisi kolme jotta voisin lähteä Tirppaa hakemaan päikystä. Eli tästä " vapaapäivästä " on kyllä ollut rentoutuminen aikas kaukana.
Eilen hain taas töitäkin kun näin että kotikunnassamme haetaan kahta koulunkäynti ohjaajaa oppisopimus koulutukseen, ei tuo mikään unelma-ammatti minulle olisi, mutta ammatti ja palkkaa siitäkin maksetaan..
Eniten ehkä tuossa työssä kuitenkin epäilyttäisi se, että miten minua kohdeltaisiin työyhteisössä. Oma käsitykseni on tällä hetkellä se, että kouluavustajat ovat kuitenkin se pohjimmainen koulun " arvojärjestyksessä " ja tekevät oikeastaan kaiken sen, mitä kukaan muu ei halua tehdä. Myöskään palkasta minulla ei ole mitään käsitystä, jotenkin minulla on sellainen mielikuva että koulumaailmassa palkkaus olisi vähän parempi kuin esim päiväkodissa, mutten sitten tiedä miten menee avustajien kohdalla.. Ja taas jos tuntipalkka on huono, ei kuukauden tilissä voi olla aihetta suuren juhlaat kun viikkotuntejakin on vain 32,5..
MUTTA tämänhetkiseen minimi äitiyspäivärahaani tai, jos kotiin jäisin, kotihoidon tukeen verrattuna mikä tahansa palkka on parempi.
- saa nähdä miten käy, kun nyt edes haastatteluun saakka pääsisin, sekin olisi jo yksi aihe iloita, vielä kun mistään ei ole tullut edes sitä haastattelukutsua.
24.04.2012 - 13:33 / Kategoriat: ei kategorioita
Heipähei taas !!
Tänään kävimme lasten kanssa taas pitkästä aikaa tuvalla, ja olipa kyllä kivaa.. Kivuutta tietysti vähän varjosti se, että tuvalla olleiden ihmisten perheissä oli sairauksia, ja olipa siellä paikanpäälläkin eräs lapsi aivan tulikuuma. Tietenkään en voi lapsiani sairauksila varjella, etenkään kun syksyllä aloittavat päiväkodissa, mutta jo ihan tuon tytön diabeteksenkin takia toivoisi että olisivat mahdollisimman terveinä, diabeteskin kuitenkin on sellainen perussairaus että jo pieni kuumetautikin voi heittää arvot ihan päälaelleen, ja tarkoittaa sairaalareissua.
Ihan tarkalleen en edes muista mitä viimeksi tänne kirjoittelin, mutta tuskin ihan näitä meidän dramaattisimpia käänteitämme olen tänne ehtinyt raapustaa, kävimme miehen kanssa lähempänä eroa kuin ehkä ikinä.. Tai hetkinen, olisinkohan sittenkin tästä jo täällä kertoillut, en muista, no jokatapauksessa, edelleen saman katon alla asutaan, nyt ei enää erosta olla puhuttu, mutta ei meillä myöskään asiat hyvin ole.
Eilisestä neuvolan diabetes-käynnistä käteen ja mieleen päällimmäiseksi jäi psykologin puhelinnumero ja kehoitus soittaa. Hänen apuaan tarvitsisi sekä Tirppa että me vanhemmat, pariskuntana. Tietenkään Tirppa ei nuoren ikänsä takia vielä yksinään psykologin kanssa menisi juttelemaan, enemmänkin käynnillä olisi kyse siitä miten me vanhemmat, tai minä, voisin/mme toimia jotta tytön uhma/ diabeteksesta johtuva oirehdinta vähän helpottaisi. Kova paikka oli minulle äitinä myöntää etten enää lapseni kanssa pärjää kun huutaa, vääntää ja väittää vastaan joka asiassa.
Vaikken millään muotoa haluakaan tukea ruumiillista kuritusta niin toisinaan mielessä käy myös melko synkkiä ajatuksia, jos vaikka joku keino olisi millä saisin tuon tytön uskomaan edes joskus jotain.
Näidenkin ajatusten takia lopetin sen neuvolassa hymyilyn ja valehtelun että kaikki on hyvin. Pelottaa etten jaksa, ja tarvitsen apua. Vaikka itse olenkin perheen halunnut, enkä päivääkään lasteni kanssa pois vaihtaisi, niin silti minun on myönnettävä että voimani ovat ihan lopussa, ja pyydettävä apua ennenkuin romahdan ihan täysin. Minun on nyt ajateltava myös itseäni, jo ihan lastenkin takia.
Tuossa eräänä päivänä mietin että jos nyt saisin mahdollisuuden palata seurustelumme alkuvaiheeseen, ajassa taaksepäin, ja saisin valita joko tämän elämän kaikkine vaikeuksineen, sairasteluineen, riitoineen yms, tai sitten helpon ja " hyvän elämän " mutta sillä ehdolla etten koskaan saisi näitä lapsiani, niin en miettisi hetkeäkään, valitisin tämän.
Olisin valmis olemään uudestaan myös kaiken sen p*skan erokeskustelut, yksin itketyty illat/ yöt, lasten sairastelut, ja ihan kaiken jos se tarkoittaisi sitä että saisin myös ne hyvät hetket, lasten hymyt, naurut, uudet taidot, ja kaiken sen. Päivääkään en vaihtaisi pois, en edes niitä huonoja ja kaikkein rankimpia aikoija,
16.04.2012 - 09:26 / Kategoriat: ei kategorioita
Heipähei taas !!
Pakko ihan näin ensimmäiseksi kertoa suuresta riemusta, MEILLE TULEE TAAS VETTÄ !!!
Mutta nyt itse asiaan.. Meidän Tirppa sairasti nyt viikonloppuna ensimmäisen mahatautinsa diabeetikkona, ja kyllähän tuo diabetes vaan tuo oman lisämausteensa tähän sairastamiseen. Pe-la välisenä yönä n yhden aikaan tyttö tuli sängyn viereen ja sanoin jotain, minkä kuittasin silityksellä ja mutisin jotain nukkumisesta, todellinen herätys tuli siinä kohtaa kun mies ilmoitti " tyttöhän on ihan oksennuksessa " tässäkin kohtaa vielä muistan mutisseeni vain " ai oikeesti "
Sitten heräsin kunnolla, katsoin tytön oksennuksessa olevia vaatteita ja marssin tytön huoneeseen, toteamaan että koko sänky on ihan oksennuksen peitossa. Vielä tossa kohtaa eläteltiin toiveita että oli vain unissaan työntänyt sormet kurkkuunsa ja siitä johtui yökkäys, mutta kun siivosin tytön sänkyä kuului jo uudestaan kakomista olohuoneesta, ja kun säntäsin katsomaan tuli loputkin tytön mahan sisällöstä kaaressa olohuoneen lattialle.
Siinä kohtaa tajusin että kyllä, oksutauti on nyt saapunut meille, ja aloin kartoittaa tilannettam onko meillä sokerimehua, verensokerin mittausvälineitä, ketoaine liuskoja ymsyms. ja hetken päästä mies olikin jo pukenut vaatteet päälleen ja oli matkalla huoltoasemalla mehua hakemaan.
Sovittiin miehen kanssa että valvotaan vuoroissa, ensin mies ja sitten minä, mutta havahduin kyllä aina kun tyttö alkoi oksentaa, eli eipä siinä paljon tullut nukuttua. Sitten viiden aikoihin kävin laittamassa pyykit kuivumaan, ja mies meni vuorostaan nukkumaan.
Tyttö siis oksensi koko yön, ja vielä seuraavan aamun, ja minä vain tiheästi mittailin sokereita ja koitin jokavälissä saada tytön juomaan sokerillista mehua ettei vs pääse laskemaan liian alas, no siinähän tulikin sitten jo korkea verensokeri ongelmaksi, mutta ajattelin että se kuitenkin on pienempi paha.
Eilinen iltapäivä meni jo ilman oksentamista, kunnes illalla kertaalleen vielä maha tyhjeni olohuoneen lattialle, ja saipa siitä Juniorikin osansa kun en ehtinyt työntää riittävän kauas turvakaukaloa.
Yöksi uskaltauduimme viemään tytön omaan huoneeseensa, ja niinhän tuo nukkui aamuun saakka, tosin herättyään huusi hysteerisesti äitiä, en tiedä oliko tytön olo kuja vai oliko vain nähnyt pahaa unta, mutta siitä kun selvittiin onkin aamu sujunut ihan mukavasti, lukuunottamatta siis sitä että aamusta ei hanasta tullut tippaakaan vettä..
13.04.2012 - 12:56 / Kategoriat: ei kategorioita
Heippa vaan taas !!
Äsken sain yllättävän puhelun tuntemattomasta numerosta, soittaja oli meidän neuvolantäti, ja asia koski kotikäyntiä..
Hänelle oltiin siis kuulemma lähetetty kopio Tirpan epikriisistä ( minkä sain myös itse eilen ) ja samassa oli ohjeet ja lomake kotikäyntiä varten. Kuulemma siis joku normaali käytäntö kun lapsella on todettu diabetes, kumma vaan kun ei kukaan minulle mitään asiasta ole maininnut.
No, siinä sitten sovittiin aikaa tälle käynnille, ja minun kurkkuani alkoi kuristaa, kädet hikoilla ja sydän hakata hullun lailla, tuntui että pyörryn. Jo pelkkä ajatus siitä että minun on PÄÄSTETTÄVÄ joku " ammatti-ihminen " omaan kotiinin kotikäynnille sai minut aivan kauhunpartaalle.
Älkää nyt käsittäkö väärin, mitään salattavaahan meillä ei täällä ole, eikä siis kyse ole siitä että pelkäisin jotain jos hänet tänne päästän, mutta jo ihan vain ajatuksen tasolla se. että minulle soitetaan ja ilmoitetaan että hän nyt olisi tulossa meidän kotiimme. HUHHUH !!
Kun aika oltiin jo lyöty lukkoon, neuvolan th vielä kysyi minulta että onhan tämä nyt ihan ok, ja vastaukseksi vaan änkytin jotain että kai se sitten on.. Sitten hetken mietittyäni sanoin kyllä että periaatteessa oman menneisyyteni takia en pidä siitä että joudun jonkun ammatti-ihmisen kotiini päästämään, ja sitten sovimmekin niin että menenkin neuvolaan.
Toivon todella että hän nyt ymmärsi tämä asian, eikä laita sinne papereihin mitään merkintöjä tästä, tarvetta sosiaalitoimen tarkastuskäynnille tai vastaavaa.
Tiedän että mitään pelättävää minulla ei tuon th:n käynnissä olisi, mutta tiedän myös sen että stressaisin sitä tästä hetkestä, siihen iltapäivään kokoajan, siirtelisin tavaroita paikasta toiseen. siivoaisin ymsyms vaikka todellisuudessa ei meidän kotimme ole mitenkään erityisen epäsiisti, tai mitään, mutta kynnys päästää joku " valvovataho " kotiini on erittäin suuri, ja aina pelkään mitä ovat mieltä, ja joudunko mahdollisesti johonkin hankaluuksiin jatkossa, jostain syystä.
Minulle kotini on se ainoa turvapaikka maailmassa, ja nyt kun minulla oma koti on, enkä enää asu misään laitoksessa, olen ehkä vähän turhankin tarkka siitä omasta määräämisoikeudestani siihen kuka tänne saa tai ei saa tulla.
Ja täällä taas..
Eilen nostin Tirpan insuliini annostusta yhdellä yksiköllä, eli nyt menee Levemir nimistä insuliiniä 2 yksikköä aamuisin. Päivällä sokerit pysyivät melko hyvällä tasolla, mutta yöllä lukema kipusi sitten taas siihen tuttuun 17. En sitten tiedä mitenkä paljon mahtoi päivän kerhoilu vaikuttaa sokereihin, mutta tänään nyt nähdään miten riittää tuo 2ky näin kotioloissa, täällä kun tuo tyttö ei todellakaan liikuu niin paljon kuin esim kerhossa.
Ensiviikolla meillä onkin sitten diabetespoli ja siellä aion kysyä noista öistä, että olisiko siihen iltaan järkevä ottaa lisäksi esim pieni annos pikainsuliinia, jonka teho on vain muutama tunti, pitkävaikutteista en suostu lapseeni pistämään tässä kohtaa illalla kun aamuarvot on kuitenkin ihan hyviä, ja sitten riskinä olisi että menisi aamuyön tunteina liian matalille lukemille.
Nyt olen keskittynyt taistelemaan tytön päivähoitopaikan puolesta.
Miten voikin olla näin hankalaa järjestää diabeetikon päivähoito ?!?
Sairaalassa oltiin sitä mieltä että koska meidän Tirpalla on vasta yksipistoshoito, riittäisi aivan hyvin se että minä aamulla näyttäisin henkilökunnalle miten mitataan sokerit, puhuisin vähän siitä mikä on korkea, ja mikä matala verensokeri, ja miten tulee toimia jos sokerit menevät liian alas. Tämä ei kuitenkaan tämän alueen päivähoidon aluejohtajalle sovi, tai sopii jos sairaalasta ei perehdyttäjää tule, mutta vaikka minä hoitaisin perehdytyksen, täytyy silti järjestää kunnon palaveri asiasta mihin siis pitää saada koko tytön päivähoito ryhmän aikuiset sekä alueen Elto.
Tämähän menee vaikeaksi siinä kohtaa kun mietitään kiireisen Elton aikatauluja, hän kun hoitaa kaikki tämän alueen " erityislasten " asiat ja sitten se että koska koko työryhmä täytyy kuulemma saada paikalle kuuntelemaan samalla kertaa, pitää hoitaa myös jotenkin ryhmän lastenhoito. Veikkaan että päiväkodin muu henkilökunta kiittää suuresta tästä meidän tytön diabeeteksesta kun saavat vielä ylimääräiset 12 lasta hoidettavakseen tuon palaverin ajaksi...
- ja voikohan tuo olla edes laillista, kun tuolloinhan on ihan liikaa lapsia yhden ihmisen vastuulla, vaikkakin vain hetkellisesti.
Jaahas, huutava 2v viety taas välissä takaisin omaan sänkyynsä, sen siitä saa kun pitää nousta ennen 7 kun unet on vielä selvästi kesken ja tehdä vain kiellettyjä asioita jatkuvasti..
Tämä äitikin tarvitsee nyt vielä toisen kupin kahvia, jotta jaksaa aloittaa tämän päivän taistelut..
|
Kirjoittaja
K&J
Täällä kirjoittelee kotiäiti vm -89, perheeseen kuuluu lisäksi avomies vm. -74, tyttö- 09 ja uusin tulokas poika -11.
Tämä on siis blogi tämän meidän oman pikku apinatarhan elämästä, niin iloinen kuin suruineenkin...
|
