Eilen oli meidän lasten 3+1 neuvola ja peräti 2 tuntiahan siinä vierähti yhdessä hujauksessa.
Tähän en nyt ala mittoja yms kirjoittamaan, ne eivät kuitenkaan päällimmäisenä jääneet mieleen, sen verran voin toki kirjoittaa että hyvin ovat molemmat lapse kasvaneet.

Nyt kuitenkin lähti " iso pyörä pyörimään " Tirpan asioissa, enkä tiedä saanko sitä enää pysäytetty niin halutessani, ja pelon, sekä ilon sekaisin tuntein odotan lähinnä jännityksellä mitä elämä tuo tullessaan.

Puhuimme siis paljon Tirpan rauhattomuudesta, tempperamentista, raivareista ja siitä että olen aika neuvoton tuon tytön kanssa kun jokainen päivä on yhtä taistelua.
Neuvolan th oli ENSIMMÄINEN ihminen ihan livenä joka sanoi minulle että tarvitsemme apua ja tukea Tirpan kanssa, apua niin minun jaksaminseeni kuin Tirpan ohjaamiseen ja tukemiseen. 
Oli myös erittäin helpottavaa kuulla että tämä ei ole vain joku ikä/vaihe/ uhmaa joka menee ohi, neuvolan täti sanoi minulle että olen väärässä jos uskon tämän vain helpottavan ajan kanssa, ehei tämä tulee vain pahenemaan jos emme saa apua.
Suuri kivi putosi sydämeltäni, en olekaan enää vain se hysteerinen äiti joka hokee kerta toisensa jälkeen ettei pärjää pienen tyttönsä kanssa, ja sanoo ettei tämä tästä helpota, tyttö on rauhaton ja agressiivinen, eikä äiti usko että kyse on vain " siitä iästä "
Ensimmäisen kerran tuli ammatti-ihminen ja sanoi minulle että Tirppa tarvitsee tukea ja apua, toisten ammatti-ihmisten tukea ja apua, päiväkotiin tarvitaan tukitoimia, ja Tirpan psyykkistä tilaa aletaan tutkia koska ei oinen käytös ole " normaalia "

Eikai kukaan äiti halua kuulle lapsensa olevan " epänormaali " mutten kyllä minua helpotti kuulla että nyt on oikeasti tosi kyseessä enkä minä vain liiottele, sen ihan normaalin lapsen käytöstä.

Tosin sanoi th myöskin ettei hän sen lyhyen ajan sisällä pystynyt muodostamaan Tirpan käytöksestä sellaista kuvaa että tytössä olisi jotain " vialla " olihan neiti vähän vaelteleva ja rauhaton, mutta ei siinä määrin että pelkän sen käynnin takia hän olisi alkanut epäillä tai ehdotella mitään tukitoimia.

Helpottavaa tässä on siis se että nyt on mahdollisuus siihen että saamma apua ja järkeä tähän tilanteeseen, ja voin taas pystyä nauttimaan pidempiäkin aikoja tytön seurasta, nyt kun ne hetken on maksimissaan joitain tunteja ja sitten taas räjähtää, toisinaan koko päivä ollaan " napit vastakkain "
Mutta asialla on tietysti myös kääntöpuoli. 
Ei näin pientä lasta voida tutkia/ diagnosoida ilman että tutkitaan koko perheen tilannetta hyvin perusteellisesti ja sehän minua pelottaa...
Mitä jos he sanovatkin että lapseni on rauhaton ja agressiivinen koska minä olen niin epäonnistunut äitinä ??
En tiedä miten kestän sen että he tulevat tonkimaan meidän perheemme asioita, ja tilannetta hankaloittaa entisestään myös se seikka etten tiedä " normaalista perhe-elämästä " tuon taivaallista, olen koittanut elää kuin joku kiiltokuva perheen äiti, mutta taas toisaalta kuulen tutuilta että kyllä heilläkin vanhemmat viettävät aikaa tietokoneella, lapset katsovat lastenohjelmia, heilläkin korotetaan ääntä lapsille yms...
Minun on siis hankalaa suhtautua omaan käytökseeni äitinä, koska en tiedä missä kaikissa asioissa olen ehkä mokannut, esim tämä tietokoneella istuminen, Juniorin leikkiessa ja Tirpan katsoessa ( poikkeuksellisesti ) lasten ohjelmia tv:stä aiheuttaa minulle suuren " morkkiksen " mutta taas toisaalta en kestä jos en saa näitä pieniä omia hetkiä päivään.

Olen siis äitinä aika kriittinen omien tekemisteni kanssa, ja pelottaa miten menee jos meille tulee joku sossuntäti seuraamaan päiväämme ja käskee käyttäytymään niinkuin tavallisena kotipäivänä.. Enhän minä sitä voi tehdä...

Mutta nyt lähtee taas ajatukset harhailemaan niin pahasti että enköhän lopeta tämän kirjoittamisen taas tähän.
Varmasti tulen jatkossa tänne raapustelemaan siitä miten meillä asiat etenee, vai eteneekö mitenkään.. Eli seurailkaa blogiani jos kiinnostaa