Heippa taas !!

Minä täällä koitan kirjoitella pimeässä makuuhuoneessa, pimennytverhot kun on vedetty alas, ja valoja ei oikein viitsi laittaa päälle... eli siis päikkäriaika.

Meillä oli eilen Tirpan 3v ja Juniorin 1v synttärit. Vieraita oli kymmenkunta, ja kovaa oli, vaikka tuntuukin etten juurikaan muista mitään päivän kulusta.
Myös paljon pelkäämäni omatekoinen munaton kakku onnistui ihan hyvin, kehuttiin kovasti, mutta niinhän se on tapana kehua kun toinen on leiponut.
Juhlien jäljiltä taidan olla yllättävänkin väsynyt sillä tuntuu ettei päivä lähde käytiin millään, en ole saanut ruokaa tehtyä vaan meillä syötiin tänäänKIN eineksiä, ja lisäksi olen ollut kiukkuinen  kuin mikä.
Juhlien jälkeen jo iski pieni väsymys, mutta iltaa kohden jot aas piristyin, ja olihan meillä sitten miehen kanssa kivaa kahden eskistä aikaa saatuamme lapset nukkumaan.

Minus stressaa työni... En vaan voi sille mitään, mutta tuo työ ei ole minua varten, siinä on paljon hyviä puolia ( lähinnä työajat ) mutta myös niin paljon niitä huonoja.. Toisaalta taas löytämäni huonot puolet voisivat olla niitä mitä toiset pitävät hyvinä puolina. Ehkä olen sitten vain jotenkin vaikea ihminen.
Työpäivien jälkeen olen aina aian loppu, ja koska työni ei ole fyysisesti mitenkään suunnattoman raskasta uskon väsymyksen olevan lähinnä henkistä.
Minua väsyttää työössäni ehkä eniten se ettei ole varsinaisesti mitään tekemistä.
Pikkujuttuja tietysti täytyy hoitaa pitkin päivää, tehdä ruokaa, vähän siivoilla, ojentaa papereita, vaihtaa cd-levyja, yms mutta minä kaipaisi sellaista että olisi oikeasti tekemistä, eikä niin että istun jossain nurkassa kuin joku koira ja odotan seuraavaa käskyä.
Toiset sanoisivat että tuollainen on rentoa työntekoa kun ei tarvitse painaa tukke putkella, mutta ei minusta.
Lisäksi työssänihän minulla ei ole varsinaisia taukoja, siis niin että tietäisin että kun kello lyö X niin minulla on 10 minuutin kahvitauko.
Ruokatauon ja kahvitauon saan tietysti pitää niinkuin lakikin sanoo, mutta siihen ei ole mitään tiettyä kellon aikaa, vaan syön kun tulee sopiva väli siihen.

Yksi suurimmista syistä miksi menin töihin oli se että pääsisisn taas " aikuisten maailmaan " ja valitettavasti täytyy sanoa ettei minusta tuossa työssä tunnu ihan siltäkään.
Minullahan ei ole sitä kaipaamaani työyhteisöä ympärilläni vaan olemme vain minä ja työnantajani, ei työkavereita, ei vaihtuvia tehtäviä, eikä mitään, sitä samaa " puuroa " vain päivästä toiseen.

Toisaalta halu olisi suuri nyt jatkuvasti seurailla uusia työpaikkoja, mutta taas toisaalta tuntuu jotenkin " kiittämättömältä  jos nyt vaikka muutaman kuukauden työskentelyn jälkeen ilmoittaisinkin että vaihdankin työpaikkaa.

Äh, en tiedä...