lauantai, 10. marraskuu 2012

hyvä poliisi vs. paha poliisi

Heippa taas lukijat, ja mukavaa isänpäivä viikonloppua.. Meidän perheen iskä lähti firman pikkujouluihin, joten meillä ei isänpäivää sen kummemmin vietetä, Tirppa nyt lahjan antoi jo minkä olivat päiväkodissa askerreleet..
Mutta eiköhän sekin jää taas vaan lojumaan, niin se on viimevuotinenkin isänpäivälahja avaimenperä edelleen jääkaapin ovessa roikkumassa, mihin MINÄ sen laitoin, mies kun jätti vain jonnekin pöydälle...
Uskon että arvostaa kyllä noita lahjoja, mutta... niin en tiedä...

Tämä aamun teema on tuntunut meidän perheessä olevan hyvä poliisi vastaan paha poliisi, ja tietenkin isi on se hyvis ja äiti pahis..
Kurjaa vaan aina olla se pahis, joka kuitenkin joutuu myös korjaamaan sen hyviksen aiheuttamat vahingot, mm ohduttamaan hysteerisesti itkevää lasta, tai pitelemään kiinni raivoavaa lasta, tai vaikka siivoamaan ne maahan heitetyt ruuat..
Olisi niin kiva kun edes joskus voisi vaan ottaa rennosti ja antaa olla, mutta tuon meidän neidin kanssa kun se ei ole mahdollista, sillä jos minä en pidä lankoja käsissäni, ei niitä pidä kukaan muukaan, ja sitten tämä meidän pikku korttitalo kyllä kaatuu ryminällä..

Olisi mukavaa kun voisi yhden päivä edes viettää kiristelemättä hermojaan kertaakaan, antaa jonkun toisen hoitaa ne ongelmatilanteet, mutta ei, miehestä ei ole siihen vaan hän miellummin pitää tytön vain hiljaisena ja tyytyväisenä, keinolla millä hyvänsä..
Tai niin, saanhan minä, ja välillä olenkin pitänyt " vapaapäivää " ja antanut asioiden mennä niinkuin menee, niin kauan kun ketään ei pahmmin satu, tai mitään tärkeää ei mene rikki. Noiden päivien jälkeen vaan vähintään seuraava päivä, usen lähemmäs seuraava viikko on aivan extra hankalia, koska kun meidän Tirpalle antaa vähän löysää, odottaa saavansa sitä lisaa/ menee jotenkin hämilleen eikä enää tiedä mitä tapahtuu..
Toisinaan olen myös koittanut sen pahimmankin raivarin kohdalla antaa tytön itse rauhoittaa itsensä niin että olen lähellä, mutta pidä kiinni tai edes pahemmin koske, kuitenkin noissa tilanteissa tyttö on saattanut itse sanoa " äiti pidä kiinni musta " ja sitten olenkin pitänyt kiinni, vaikka se nostaakin sen raivon huippuunsa, mutta taas toisaalta, ehkä siinä äidin sylissä on turvallista ntaa tulla, ehkä neiti itsekin jotenkin tiedostaa sen ettei äiti anna tapahtua mitään pahaa vaikka toinen kaikkensa tekeekin satuttaakseen itseään ja minua.

Nythän meillä on lähteneet tukitoimet käyntiin jossain määrin ja toivon todella että tyttö pääsisi tutkimuksiin ja saataisiin joku tolkku tähän..
Kuitenkin lääkärien kanta asiaan on se, että Tirppa on VASTA 3-vuotias, eli siis omapäinen ja uhmaikäinen, kuuluu ikään jnejne..

Ensiviikolla meille tulee päivähoidon perhetyöntekijä kotikäynnille, ja toiveissa on että hän näkisi raivarin tai ainakin voimakasta " vääntöä " niin että saisi kuvan mitä tämä meidän arki on..

No, mutta sen näkee sitten..

Tänään pitäisi lähteä isäni kanssa ravintolaan syömään isänpäivä päivällistä, ja kauhulla odotan jo mitä siitäkin tulee kun meidän Tirpan pitäisi istua täydessä ravintolassa edes jotenkuten paikallaan.
Ajatuksena on että neiti saa itsekin ruuan syödä siellä, ja sitten otan mukaan piirrustuspaperia ja värikynät, jos ne vähän hillisisivät menohaluja..

sunnuntai, 28. lokakuu 2012

haaveissa vainko oot mun ?

Heipparallaa taas täältä lumen keskeltä !!
Meille siis tänne satoi lumi jo toissapäivänä, eikä vielä toistaiseksi ole poiskaan lähtenyt. Mies kertoi että ensi viikolla onkin jo taas luvattu lämpöasteita, joten ehkä silloin saa taas sanoa " hei hei lumi "

Minä elelen ristiriitaisia aikoja omies ajatusteni kanssa edelleen..
Olen aina ajatellut haluavani ison perheen ja paljon lapsia, enkä kykene, vielä ainakaan, hyväksymään sitä ajatusta että lapsiluku olisi nyt tässä.
Kapinaani aihetta kohtaan vain lisää se että ihmisten mielessä meillä on nyt " kaikki ". On kaksi lasta, tyttö ja poika, joten miksi sitä enempää haluta, nyt kun on jo molmepia sukupuoliakan..
Jos meillä olisikin vaikka 4 poikaa, olisi se jotenkin ymmärrettävämpää että haluaisimme " vielä yhden " jos se vaikka olisikin se kauan kaivattu tyttö, mutta ei Kun Meilla Nyt On Jo Sekä Tyttö Että Poika Niin Se Saa Riittää..

Miehen kanssa asiasta puhuttiin toissa iltana kun mies kaipasi minulta vähän lämpöä ja läheisyttä, ja jälleen kerran häntä muistutin ehkäisyn puutteesta ettei vain jouduta siihen tilanteeseen että tulenkin raskaaksi ja mies kokee minun huijanneen häntä.
Mies ilmoitti minulle että hän ei enempää lapsia halua PISTE..
Minä sitten sanoin vastaukseski että Selvä, sitten pysyy housut jalassa...
Mies kuitenkin puhui minut ympäri ( niinkuin se minun tapauksessani paljon vaatisi ) ja hetken päästä oltiinkin jo " hommissa "
Kuitenkin lopussa mies teki sen mitä vähän pelkäsnkin että ei antanut mennä loppuun saakka, ja vaikka minä nyt en ajattelekaan seksiä palkkänä vauvojan teko hommana, niin kyllä se pahalta tuntui, tuntui kuin minua olisi käytetty hyväksi, teki vain mieli itkeä, eikä tilannetta ainakaan helpottanut se että mies poistui tupakalle, ja sen jälkeen meni taas tietokoneelle.

En tiedä sitten, kaippa minun täytyy vain haudata haaveeni isosta perheestä ja taipua miehen tahtoon, kuitenkin MEIDÄN perheestämme tässä on kyse, enkä voi miestä pakottaa johonkin mihin ei ole valmis/ halukas.

Tietyllä tapaa tieto siitä ettei lisä lapsia koskaan tule, myös helpottaisi minua.
Voisin kaikessa rauhassa miettiä elämääni kahden lapsen äitinä, työssäkäyvänä, ja myydä tarpeettomia vauvan tarvikkeita pois.
Nyt kun kokoajan alitajunnassa on se toivon kipinä " jos vielä joskus " ja se kuormittaa minua suuresti...

Tietenkään ei minua haittaisi jos mies joskus vielä " iltatähden " haluaisikin, mutta haluaisin nyt joko saada hyväksynnän sille että lisää lapsia tulee, tai sitten minun pitäisi takoa omaan päähäni että tämä on nyt tässä, ja PISTE.

Tietysti se, että mieshän on jo oman kantansa tehnyt hyvin selväksi, eli epäselvyyttä siinä mielessä ei ole, eli vika on nyt vain minussa ja minun ajatuksissani...

torstai, 18. lokakuu 2012

-aamun " vuodatukset " -

Huomenta vaan kaikille !!

Meillä Juniori päätti että tänään päivä aloitetaan klo 4, ja siitä saakka siis olen ollut enemmän tai vähemmän hereillä.. Nyt on menossa toinen kupillinen kahvia jos vaikka kiristys vähän helpottaisi, ja samoin väsymys..
Tänään on pakollinen siivouspäiväkin, ja pihalle piti suunnata heti aamusta, mutta eipä sitten taaskaan kaikki mennyt kuin elokuvissa...

Tirpan ilta oli todella todella hankala, lopulta oltiin siinä pisteessä että pitelin kiinni pitkän aikaa peittoon käärittyä, huutavaa, sylkivää ja raivoavaa 3-vuotiasta..
Tyttö taas teki kaikkensa päästäkseen satuttamaan minua tai itseään, ja uhkasipa myös löydä pääni halki.
Oli taas todella niitä tilanteita mitkä olisi pitänyt saada nauhalle ja näyttää sitten " ammatti-ihmisille " kun sen aika tulee.. Saisivat vähän kuvaa siitä minkä asioiden kansa tässä nyt oikeasti painitaan.

Tämä aamu ei Tirpallakaan alkanut kehuttavasti ja enne aamupuuroja oli jo käynyt jäähyllä, kiusannut veljeään, purrut ja lyönyt minua.
Nyt neiti tuolla olohuoneessa tanssii, ja Juniori tuli viereen kätisemään, eli kaippa se on mentävä !!

lauantai, 13. lokakuu 2012

3+1 neuvolan satoa

Eilen oli meidän lasten 3+1 neuvola ja peräti 2 tuntiahan siinä vierähti yhdessä hujauksessa.
Tähän en nyt ala mittoja yms kirjoittamaan, ne eivät kuitenkaan päällimmäisenä jääneet mieleen, sen verran voin toki kirjoittaa että hyvin ovat molemmat lapse kasvaneet.

Nyt kuitenkin lähti " iso pyörä pyörimään " Tirpan asioissa, enkä tiedä saanko sitä enää pysäytetty niin halutessani, ja pelon, sekä ilon sekaisin tuntein odotan lähinnä jännityksellä mitä elämä tuo tullessaan.

Puhuimme siis paljon Tirpan rauhattomuudesta, tempperamentista, raivareista ja siitä että olen aika neuvoton tuon tytön kanssa kun jokainen päivä on yhtä taistelua.
Neuvolan th oli ENSIMMÄINEN ihminen ihan livenä joka sanoi minulle että tarvitsemme apua ja tukea Tirpan kanssa, apua niin minun jaksaminseeni kuin Tirpan ohjaamiseen ja tukemiseen. 
Oli myös erittäin helpottavaa kuulla että tämä ei ole vain joku ikä/vaihe/ uhmaa joka menee ohi, neuvolan täti sanoi minulle että olen väärässä jos uskon tämän vain helpottavan ajan kanssa, ehei tämä tulee vain pahenemaan jos emme saa apua.
Suuri kivi putosi sydämeltäni, en olekaan enää vain se hysteerinen äiti joka hokee kerta toisensa jälkeen ettei pärjää pienen tyttönsä kanssa, ja sanoo ettei tämä tästä helpota, tyttö on rauhaton ja agressiivinen, eikä äiti usko että kyse on vain " siitä iästä "
Ensimmäisen kerran tuli ammatti-ihminen ja sanoi minulle että Tirppa tarvitsee tukea ja apua, toisten ammatti-ihmisten tukea ja apua, päiväkotiin tarvitaan tukitoimia, ja Tirpan psyykkistä tilaa aletaan tutkia koska ei oinen käytös ole " normaalia "

Eikai kukaan äiti halua kuulle lapsensa olevan " epänormaali " mutten kyllä minua helpotti kuulla että nyt on oikeasti tosi kyseessä enkä minä vain liiottele, sen ihan normaalin lapsen käytöstä.

Tosin sanoi th myöskin ettei hän sen lyhyen ajan sisällä pystynyt muodostamaan Tirpan käytöksestä sellaista kuvaa että tytössä olisi jotain " vialla " olihan neiti vähän vaelteleva ja rauhaton, mutta ei siinä määrin että pelkän sen käynnin takia hän olisi alkanut epäillä tai ehdotella mitään tukitoimia.

Helpottavaa tässä on siis se että nyt on mahdollisuus siihen että saamma apua ja järkeä tähän tilanteeseen, ja voin taas pystyä nauttimaan pidempiäkin aikoja tytön seurasta, nyt kun ne hetken on maksimissaan joitain tunteja ja sitten taas räjähtää, toisinaan koko päivä ollaan " napit vastakkain "
Mutta asialla on tietysti myös kääntöpuoli. 
Ei näin pientä lasta voida tutkia/ diagnosoida ilman että tutkitaan koko perheen tilannetta hyvin perusteellisesti ja sehän minua pelottaa...
Mitä jos he sanovatkin että lapseni on rauhaton ja agressiivinen koska minä olen niin epäonnistunut äitinä ??
En tiedä miten kestän sen että he tulevat tonkimaan meidän perheemme asioita, ja tilannetta hankaloittaa entisestään myös se seikka etten tiedä " normaalista perhe-elämästä " tuon taivaallista, olen koittanut elää kuin joku kiiltokuva perheen äiti, mutta taas toisaalta kuulen tutuilta että kyllä heilläkin vanhemmat viettävät aikaa tietokoneella, lapset katsovat lastenohjelmia, heilläkin korotetaan ääntä lapsille yms...
Minun on siis hankalaa suhtautua omaan käytökseeni äitinä, koska en tiedä missä kaikissa asioissa olen ehkä mokannut, esim tämä tietokoneella istuminen, Juniorin leikkiessa ja Tirpan katsoessa ( poikkeuksellisesti ) lasten ohjelmia tv:stä aiheuttaa minulle suuren " morkkiksen " mutta taas toisaalta en kestä jos en saa näitä pieniä omia hetkiä päivään.

Olen siis äitinä aika kriittinen omien tekemisteni kanssa, ja pelottaa miten menee jos meille tulee joku sossuntäti seuraamaan päiväämme ja käskee käyttäytymään niinkuin tavallisena kotipäivänä.. Enhän minä sitä voi tehdä...

Mutta nyt lähtee taas ajatukset harhailemaan niin pahasti että enköhän lopeta tämän kirjoittamisen taas tähän.
Varmasti tulen jatkossa tänne raapustelemaan siitä miten meillä asiat etenee, vai eteneekö mitenkään.. Eli seurailkaa blogiani jos kiinnostaa

torstai, 11. lokakuu 2012

... sairastelut senkun jatkuu..

Heipparallaa taas, ja terveisiä sairastuvalta.
Meidän lapsethan olivat kipeinä viimeviikolla, ja siis Juniorilla oli lähemmäs 40 astetta kuumetta, kova yskä, hengitys ei meinannut kulkea, poika kieltäytyi syömästä/ juomasta ja sen seurauksena kuivui.
No, nyt meillä kuumeilu on ohi, mutta kuumeen poistuminen toi mukanaan uusia murheita.
Juniorin yskä paheni merkittävästi, iho on kuivunut ihan selvästi, ja nyt uusimpana saatiin alustava diagnoosi " esinahan tulehdus "
Mies kävi lasten kanssa tiistaina saunassa ja huusi minut paikalle kun olivat saunan jälkeen suihkuttelemassa. Pojan pippeli oli aivan paloauton punainen, ja todella turvoksissa kärjestä. Rauhoittelin miestä ja sanoin että ei nyt yötä vasten lähdetä päivystykseen, laitetaan reilusta bepanthenia ja katsotaan aamulla uudestaan, ja tarvittaessa soitan lääkäriin.
Aamulla minua sitten odottikin järkytys, punaisuus oli vähän laantunut, mutta sen sijaan pippelin pää oli mustunut/ sinertynyt, ja välittömästi otin puhelimen käteeni.
Saimmekin samalle päivälle, jo muutaman tunnin päähän ajan ja menin sinne varautuneena siihen " että ei poikaa mikään vaivaa "

Lääkäri ottikin yllättäen huoleni todesta, katsoi, vänäsi ja käänsi, kyseli pissaamisesta ja lopulta sanoi että alustavaksi diagnoosiksi hän nyt sanoo esinahan tulehdus.
Lääkäri käski seurata että tuleeko pissaa, vai panttaako poika sitä, jos panttaa niin sitten on edessä katetrointi, ja lisäksi kirjoitti antibiotti rasvaa, jonka pitäisi auttaa jo ihan lyhyessä ajassa, ja jo parin kolmen päivän päästä värin pitäisi olla normaali, turvotuksen laskemisessa saattaa mennä kuulemma vähän pidempään.
Eilen laitoin rasvaa, ja oletin että tänä aamuna tila olisi jo parantunut, mutta mitä vielä, Juniorin pippeli oli turvonnut toiselta puolelta vielä paljon enemmän, ja pippelin pää oli kääntynyt osoittamaan sivulle. Läsäksi laakettä laitettuani noudatin lääkärin ohjetta ja vähän puristelin jotta lääke menisi syvemmälle, jä käsiini tuli märkää sieltä sisältä mikä siis haisi todella voimakkaalle.

Nyt poika haisee mielstäni mädälle ihan jatkuvasti eli luultavasti tulehdus on pahentunut, lisäksi vaipassakin näkyy sellaista keltaista tahmaa joka haisee voimakkaalle.
Nyt siis vahvasti epäilen ettei ab-kuuri auta, ja päässä risteilee kysymys " mistä tässä oikeasti on kyse, mikä on se tauti mikä poikani elimistössä jyllää ja tekee tuhojaan, ei nosta tulehdusarvoja, mutta poika vaan on kipeä ?? "

Mikäli tilanne ei ole parempi huomen aamulle, soittelen taas lääkäriin, ei voi olla oikein että lääke pahentaa tulehdusta, tai ainakaan ei siis auta.
Pissaa pojalta ei myöskään juurikaan tule, vaan vaipat ovat yksi toisensa jälkeen lähes kuivia, vaikka poika jo juokin paremmin.
  • Blogi-arkisto

  • Henkilötiedot


    Täällä kirjoittelee EX-kotiäiti, nykyään kotiäiti/ omaishoitaja/henkilökohtainen avustaja. 4 päivää viikossa klo 10-18 olen siis henkilökohtainen avustaja, ja lopun aikaa omaishoitaja- kotiäiti.
    Lisäkseni perheeseen kuuluu avomies vm- 74, diabeetikkotyttö vm -09, ja poika vm - 11

    Tämä on siis blogi tämän meidän oman pikku apinatarhan elämästä, niin iloinen kuin suruineenkin...

  • Tagipilvi