Tänään meillä oli siis perhetuvalla valokuvaus. Odotin sitä innolla, joskin vähän mietitytti minkälainen kuvaaja meille sattuu, ja onko tosiaan vain se 5min per lapsi aikaa kuva napsaista, ja ennenkaikkea miten onnistuu meidän lapsilta.

Ensin otettiin koko porukasta ryhmäkuva, mihin meidän neiti haki itselleen tuolin ja istui siinä. Minullahan varmasti on jokaikisessä kuvassa silmät kiinni, ja synkkä ilme vaikka kuinka koitin ponnistella, no lopputuloksen näkee kun kuvat valmistuu. Tämän jälkeen siirryttiin toiseen huoneeseen ja " kuvaus huoneeseen " otettiin aina yksi perhe kerrallaan kuvattavaksi. Kuulin odottaessa että kuvaaja on todella mukava ja rento, ja oli myös eräälle äidille näyttänyt aina erivaihtoehtoja kuvista mikä sitten säästetään.

No sitten tuli meidän vuoro ja kuvaaja istutti vain tytön tuoliin, otti 4 kuvaa ja kun sanoin että voisin tulla hänen taakseen seisomaan ettei tyttö vilkuile minua vastasi vain " no, nämä oli kuule nyt tässä jo " Sitten katsoi poikaa ja hyvin tylyllä äänellä sanoi " jaa ajattelitko että tuostakin otetaan kuvat vaikka on noin pieni " vastasin että kyllä näin oli suunnitelma, ja laputkin täytin jo.

No ei muutakuin poika sitteriin, tässäkään ei muuta vaihtoehtoa edes annettu, ja kuvat nopsaan. Minkä jälkeen oli sitten vuorossa sisaruskuva, missä kuvaaja jankutti tytölle ohjeita miten pitää olla mutta eihän tuo ymmärtänyt miten mennään polvilleen pojan viereen ja lopulta kuvaaja meni viereen ja puhui hyvin hitaasti ja kireällä äänellä ja näytti vielä tytölle " menet polvillesi vauvan viereen, nämä tässä on polvet, ymmärrätkö sinä "

Tietysti kuvaajakin oli varmasti jo väsynyt kuvattuaan useita 1-4 vuotiaita ja tehtyään temppuja jotta saa lapset hymyilemään, mutta miksi se piti juuri meihin purkaa ??? Sisaruskuva kuitenkin onnistui mielestäni hyvin, mitä nyt ehdin nopeasti nähdä, kuvaaja kun ei vahingossakaan niitä minulle erikseen näyttänyt.

Kuvauksen jälkeen tyttö olisi halunnut jäädä kyseiseen huoneeseen leikkimään, mutta se kun ei ollut mahdollista kielsin, ja sitten tuli ne itkupotkuraivarit. Ja niin kannoin rimpuilevan tytön pois huoneesta.. Hetki vielä oltiin tuvalla minkä jälkeen lähdettiin kotiin syömään ja nukkumaan.

Kotimatkalla tyttö halusi makaamaan, eli " pötköö " mutta kelsin koska tiesin että saattaa nukahtaa, mikä nyt ei ollut järkevää ennen lounasta, ja siitähän se sota taas syttyikin. Pipo lähti päästä useaan otteeseen ja lopulta laitoin takista ylimmän napin kiinni ja hupun päähän. Tämän jälkeen meinasi lähteä hanskat ja jouduin vetämään hihat käsien päälle, ja sittenhän alkoi hirveä huuto, potkiminen ja jopa pojan lyöminen.

Että näin meillä käy kun ei syödä ja nukuta kellon tarkasti, ja kun yhtään poiketaan normaalista._ voin sanoa seuraavalle joku tulee arvostelemaan minua siitä että meillä noudatetaan tiettyjä rutiineja aika kellon tarkasti että voi tunkea mielipiteensä ihan minne huvittaa. PISTE !!