Heipparallaa taas, ja hyvää huomista äitienpäivää kaikille äideille, ketkä ehkä blogiani lukevat !!
Meillä juurikaan ei tänäkään vuonna äitienpäivää vietetä, tänään kävin hautausmaalla viemässä sijaisäitini haudalle kynttilän, ja mies lähti sen jälkeen sukulaisiaan ja tuttujaan tapaamaan kotikaupunkiinsa.
Eli ei ole lasteni isä aamulla kotona keittämässä, saatika tuomassa minulle aamukahveja sänkyyn, mutta taidanpa laittaa kahvit valmiiksi jo nyt illalla ja aamulla voin vain napsauttaa keittimen päälle, ja lisäksi minua odottaa tuolla suklaamuffinsit, itse leipomani, ja tytön askartelema kortti.. Ja on muuten elämäni ensimmäinen äitienpäiväkortti minkä nyt huomenna saan.
Tytön kanssa on taas päivä ollut jatkuvaa tappelua, ja merkittävästi tilanne paheni taas miehen lähdettyä, ensin kuuntelimme musiikkia tietokoneelta, mutta kun Tirppa koitti tukehduttaa Juniorin, sammui musiikit ja tällä äidillä tunteet kuumeni, no sen jälkeen ei sitten enää mikään mennytkään helposti, tai ilman huutoa ja taistelua.
Puurojen syömisen kanssa kävi niin että tyttö laittoi vastaan taas minkä jaksoi. mutta minä en sanonut sanaakaan, lusikoin vain puuroa vastustelevan tytön suuhun, ja kun neiti ne välillä sylki ulos, laitoin kylmän rauhallisesti käden alle, kippasin puurot takaisin lautaselle, ja lusikoin uudelleen tytön suuhun. Puurot tuli syötyä, ja sitten vaan pesut, rasvaukset ja sänkyyn.
En tiedä nukahtiko tyttö ensin hetkeksi, vai oliko vain muuten ihan hiljaa sängyssään aluksi, mutta sitten alkoi kuulua juttelua ja laulelua, ja kävinkin vielä 1,5 tuntia puuron syömisestä antamassa tytölle maidon, kun mietin vain onko toisella kova jano kun maito jäi juomatta temppuilujen takia, toivottavasti ei nyt Tirppa keksi ottaa tätä tavaksi. Jokatapauksessa juotuaan lasin maitoa laittoi tyttö pään tyynyyn ja nukahti

Perheen kanssa minulla onkin nyt vähän enemmän ja vähemmän ongelmaa, näköjään sekä sijais, että bio perheen kanssa.. No, näille asioille en mitään voi enkä siksi niillä haluaisi päätäni vaivata tai mieltäni pahoittaa yhtään enempää kuin on pakko, mutta kyllähän se mietityttää kun kerrotaan hyvin suoraan ettei minulla ole paikkaa sijaisperheessä, tai bioperhe suhtautuu kylmästi, tai töykeästi.
Mutta minä olen tämän hankalan elämäni aikana kasvanut niin vahvaksi ihmiseksi ettei minua enää kukaan tai mikään saa hajotettua palasiksi, niin kauan kuin minulla on lapset lähelläni kestän mitä vain, jollen muuten niin heidän takiaan.