Heippa vaan taas !!

Äsken sain yllättävän puhelun tuntemattomasta numerosta, soittaja oli meidän neuvolantäti, ja asia koski kotikäyntiä..
Hänelle oltiin siis kuulemma lähetetty kopio Tirpan epikriisistä ( minkä sain myös itse eilen ) ja samassa oli ohjeet ja lomake kotikäyntiä varten. Kuulemma siis joku normaali käytäntö kun lapsella on todettu diabetes, kumma vaan kun ei kukaan minulle mitään asiasta ole maininnut.
No, siinä sitten sovittiin aikaa tälle käynnille, ja minun kurkkuani alkoi kuristaa, kädet hikoilla ja sydän hakata hullun lailla, tuntui että pyörryn. Jo pelkkä ajatus siitä että minun on PÄÄSTETTÄVÄ joku " ammatti-ihminen " omaan kotiinin kotikäynnille sai minut aivan kauhunpartaalle.
Älkää nyt käsittäkö väärin, mitään salattavaahan meillä ei täällä ole, eikä siis kyse ole siitä että pelkäisin jotain jos hänet tänne päästän, mutta jo ihan vain ajatuksen tasolla se. että minulle soitetaan ja ilmoitetaan että hän nyt olisi tulossa meidän kotiimme. HUHHUH !!

Kun aika oltiin jo lyöty lukkoon, neuvolan th vielä kysyi minulta että onhan tämä nyt ihan ok, ja vastaukseksi vaan änkytin jotain että kai se sitten on.. Sitten hetken mietittyäni sanoin kyllä että periaatteessa oman menneisyyteni takia en pidä siitä että joudun jonkun ammatti-ihmisen kotiini päästämään, ja sitten sovimmekin niin että menenkin neuvolaan.

Toivon todella että hän nyt ymmärsi tämä asian, eikä laita sinne papereihin mitään merkintöjä tästä, tarvetta sosiaalitoimen tarkastuskäynnille tai vastaavaa.
Tiedän että mitään pelättävää minulla ei tuon th:n käynnissä olisi, mutta tiedän myös sen että stressaisin sitä tästä hetkestä, siihen iltapäivään kokoajan, siirtelisin tavaroita paikasta toiseen. siivoaisin ymsyms vaikka todellisuudessa ei meidän kotimme ole mitenkään erityisen epäsiisti, tai mitään, mutta kynnys päästää joku " valvovataho " kotiini on erittäin suuri, ja aina pelkään mitä ovat mieltä, ja joudunko mahdollisesti johonkin hankaluuksiin jatkossa, jostain syystä.

Minulle kotini on se ainoa turvapaikka maailmassa, ja nyt kun minulla oma koti on, enkä enää asu misään laitoksessa, olen ehkä vähän turhankin tarkka siitä omasta määräämisoikeudestani siihen kuka tänne saa tai ei saa tulla.