Näin heti aamutuimaan kävin katsastamassa työpaikka tarjonnan, ja siellä se oli, minu väliaikais-työpaikkani !!!
Kyse on siis ms-tautia sairastavan vanhemman rouvan hoitoringistä, mihin haetaan erityisesti ilta/viikonloppu työntekijöitä. Kokemusta/ koulutusta ei tarvita, sillä työhön perehdytetään.

Nyt vaan sitten täytyy tietysti keskustella miehen kanssa asiasta, helpottaisihan se todella paljon meidän rahatilannetta että olisin vaikka viikonloput töissä, mutta tietysti vähän myös rajoittaisi miehen " omaa elämää " kun silloinhan hän olisi lasten kanssa nämä ajat kun minä olisin töissä.

Toisaalta tämä tuntuisi erittäin hyvältä " välivaiheelta " pojallekin ajatellen syksyn hoidon aloitusta, poika kun on ollut vain minun kanssani tähän saakka, ja voisi tehdä hänelle erittäin hyvää tälläin pikkuhiljaa totutella olmeen myös erossa äidistä. Tämähän sitten tietysti vaatisi myös sitä että poika joisi maitonsa pullosta/ mukista, ja korvikettahan se silloin olisi, joten sitäkin voisi sitten alkaa jo reenailla.
Olen jotenkin ihan täpinöissäni tästä asiasta, vielä kun saisin miehenkin innostumaan...