Noniin, aloitetaanpa ihan sieltä alusta taas.. Elikkäs homman nimi on nyt tämä: 
En siis ole aloittanut ehkäisyä pojan syntymän jälkeen, vaikka minulla olisikin ollut jo esikoisen jälkeiseltä ajalta pillereitä kaapissa, ja pojan syntymän jälkeen pyysin myös uuden reseptin
No, pari kertaa meillä on harrastettu " makuuhuone-jumppaa " ja siis tietenkin ilman sitä kumia, minä kun en moisia kapistuksia voi sietää. Eli ollaan menty vähän sillä periaatteella että jos vauva tulee niin sitten se tulee, mies ei ainakaan ole kylläkään varsinaisesti toivonut, ehkä jopa päinvastoin.
Tässä joitain viikkoja minulla on ollut erinäisiä oireita, mm. pahoinvointia, selkäsärkyä, heikotusta, jalkasärkyä, väsymystä... ja mietinkin sitten jo ihan tosissani josko olisinkin nyt sitten jo taas raskaana. Eilen kävin apteekissa hakemassa testin, ja mietin jo miten pärjäisin kolmen lapsen kanssa, kahdella pienimmällä kun olisi ikäeroakin vain noin vuosi. Salaa toivoin että kaksi viivaa testiin ilmestyisi, mutta toisaalta taas pelkäsin aivan kuollakseni miten mies suhtautuisi tällä kertaa, mietin jo omat vuorosanani, ajankohdan ja oikeastaan kaiken valmiiksi.
Sitten koitti tämä aamu, ja aika tehdä testi, olin jo aika varma että kaksi viivaahan siihen tulee... Ja sen viiden minuutin aikana koin ehkä kaikki mahdolliset tunteet ilosta suruun, riemusta paniikkiin, ja lopulta vain ajattelin että tästä selvitään, kävi miten kävi. 
Tasan viiden minuutin jälkeen sydän pamppailleen kävelin takaisin vessaan tarkistamaan tuloksen, ja vain YKSI ainoa viiva oli tikkuun ilmestynyt.
En kokenut minkäänlaista helpotusta, sillä hetkellä ainoastaan pettymystä ja surua, kuinka olinkin niin tyhmä ja lapsellinen että mietin jo kaiken valmiiksi, miten asiat tulee menemään, ja miten pärjätään, kaikki ne toiveet ja ajatukset, sekä ehkä myös rakkaus ja kiintymys tätä olematonta uutta tulokasta kohtaa kaikkosivat, ja murenivat.

Kun selvisin tästä pettymyksestä olen koittanut vain miettiä sitä että minulla on jo kaksi ihanaa lasta, liian pieni asunto, hankala parisuhde, ja ylipäätään elämä mihin nyt ei varsinaisesti ole otollista uutta vauvaa toivoa. Tämän lisäksi miehen puheista nyt paistaa hyvin voimakkaasti läpi se ettei hän ehkä lisää lapsia ikinä enää haluaisikaan, minun pitäisi mennä töihin ja muutenkin kaiken pitäisi mennä aivan eritavalla kuin olen suunnitellut.

Erikoiseksi tilanteen tekee ehkä sekin asia että haluaisin ison perheen, mutta vain miehen kanssa. En tiedä haluanko jatkaa elämääni näin jos mies ilmoittaa että hänen lapsilukunsa on nyt täynnä, mutta sitten taas toisaalta jos erotaan, on myös minun lapsilukuni tässä. Toisen miehen kanssa en lapsia haluaisi, mutta en ole valmis luopumaan omista unelmistani, ja silti jäämään tähän parisuhteeseen.