Heipä hei taas !!

Esikoinen on päiväkodissa ja poika nukkuu tossa vieressa turvakaukalossa. Raukalla on taas nuha ja nenä ihan tukossa, joten tuossa kaukalossa on hyvä nukkua.

Asuntorintamalta sen verran uusia tuulia että päätimme nyt miehen kanssa jättää asuntojen katselun tältä erää tähän, ja tarkastella asiaa uudemman kerran ensi kesänä. En tiedä mikä miehen varsinaisesti sai tälläiseen ratkaisuun päätymään, mutta onhan se nyt vaan pakko myöntää että rahaa takuuvuokraan meillä ei nyt ole, miehellä on luottotiedort menneet, eli meille ei asuntoa vuokrata, ja näille asioille ei nyt tällä hetkellä voi mitään. Tästä kun oltiin puhuttu tulikin tietoon että veljeni olisi ehkä ostamassa toista rivitalo asuntoa mihin voisimme mennä vuokralle.

No, en ole kyllä nyt malttanut lopettaa noiden asuntojen vuokraus sivujen tutkimista, mutta enää ei ole sellaista pakottavaa tarvetta sieltä sitä meidän unelma-asuntoa löytää. Toisaalta harmittaa kyllä suresti että juuri kun aloin innostua tästä muuttoajatuksesta ja kaikesta siihen liittyvästä, lyödäänkin jarrut kiinni ja pistetään koko hanke jäihin. - Mutta toisaalta näin  meillä monesti asiat meneekin, mies saa päähänsä jotain, minä vastustelen, mies puhuu minut ympäri, minä innostun, ja mies vetää liinat kiinni ja koko hanke perutaan.

Saa nähdä mitä siitä sitten tulee kun joskus ollaan omaa asuntoa ostamassa, nämä vuokrakämpät kun on siitä hyviä, ettei tarvitse ihan kaikkia kriteerejä täyttää kun tiedän että on vain väliaikaista ja kokoajan tavoitteena on kuitenkin jossain kohtaa se oma omakoti talo, joko rakennettuna tai ostettuna.

Toisaalta olisi todella kiva että seuraava asunto olisi sitten sellainen missä tuntuisi että voisi asua vaikka useamman vuoden, rasittavaa tämä kun ei mihinkään voi tottua ja " juurtua " vaan aina heti alusta saakka on se ajatus että " asutaan tässä nyt kunnes löydetään jotain isompaa ja parempaa " . Toisaalta taas en kyllä tiedä onko tuo minun tapani vaan välttyä uusilta pettymyksiltä, etten mihinkään uskalla asettua ja pitää kunnolla kotinani.

Mutta sen olen nyt päättänyt että kun tästä muutetaan sisustan sen seuraavan kodin heti alusta saakka tuntumaan kodilta. Tässäkin ollaan asuttu jo puolivuotta, tai vähän ylikin, mutta edelleen puuttuu tuolta tytön huoneesta kattolamppu, matto ja sinne haluamani verhot. Monesti on ollut mielessä että olisi ne pitänyt ostaa, mutta kun en ole löytänyt mieleisiäni, tai jos olenkin löytänyt niin sitten ei ole muka ollut varaa niitä ostaa. Kuitenkin tuollaiset pienetkin asiat saisivat tämän tuntumaan enemmän kodilta, ja siltä että ollaan asetuttu tänne, nyt kun tunutuu lähinnä vain siltä etten uskalla purkaa edes kaikkia laatikoita kun en tiedä koska taas muutetaan uuteen paikkaan.