Juuri eilen mietin menneitä uusiaVuosia miehen kanssa, ja jokainen niistä on ollutn jollakin tapaa merkittävästi erilainen.Ensimmäistä yhteistä vuoden vaihtumista taisimme viettää miehen asunnolla, ja sainpa minä siinä jolun aikoihin useita mustelmia, miehen aiheuttamana. - tämän jälkeen ei ole enää minua lyönyt.                                                                                                                                                                       UV nro. 2 olikin sitten 2008 jolloin olimme silloisen ystävä pariskunnan kotona, ja kävimme myös ampumassa raketteja.. Päällimmäisenä tästä vuodesta jäi mieleen kova pakkanen, pahoinvointi ja se kun palelin ulkona koiran kanssa kun muut ampuivat raketteja, meillä siis oli tuolloin myös nyt jo edesmennyt koirani mukana                                                                                                                                          UV nro 3 eli 2009 olikin tyttäremme ensimmäinen ja tätä vietimme ensimmäisessä yhteisessä kodissamme ( tai no olimmehan myös siellä miehen asunossa hetken molemmat kirjoilla, mutta aina kuitenkin ajattelin sitä miehen kotina ), valoimme vähän tinaa, ja mies kävi ampumassa raketteja.              2010 olimme sitten miehen perheen luona, katselin yksin keittiön ikkunasta raketteja kun vuosi vaihtui, ei ollut juhlafiilistä, juuri päivää tai kahta aiemmin oli kokenut pettymyksen kun menkat alkoivat, olin jo ihan varma että olen raskaana..                                                    Nyt 2011 menikin sitten niin että valettuamme tinat, katseltuamme raketteja, ja tytön mentyä nukkumaan, istahti mies tietokoneelle, avasi olut tölkin, ja alkoi soitella tuntemilleen ihmisille, kukaan ei kuitenkaan sillä hetkellä hänelle vastannut, kunnes eräs kaverinsa sitten soitti takaisin. Mies istui tietokoneen äärellä ja puhui puhelimessa, ja puhelun loputtua kysyi josko voisi lähteä kaverinsa kanssa juomaan, toiselle paikkakunnalle. Sisimpäni meni ihan pirstaleiksi ja huusi EI, mutta totesin vaan että jos nyt välttämättä haluaa mennä, niin siinähän lähtee sitten. Yhdessä katsoimme bussit millä pääsee, annoin miehelle bussirahaa, ja pakotin itseni hymyilemään, vaikka kokoajan toivoinkin että sanoisikin jäävänsä kotiin, ja toivoin myös että kysyisi " haittaako " " suututko " tai " onko ok että menen " jolloin olisin vastannut suoraan mitä mieltä olen. Näitä kysymyksiä ei kuitenkaan tullut.

Mies pakkasi juomat, raketit ja muutaman muovipussin mukaan ja lähti. Samalla hetkellä kun ulko-ovi naksahti kiinni repesin minä hysteeriseen itkuun.

Nyt siis voin jatkaa listaa: VUONNA 2011 vietin uudenvuoden yksin kahden piene  lapseni kanssa miehen ryypätessä kymmenien kilometrien päässä kaverinsa kanssa. Mies siis asetti kaverinsa perheensä edelle, enkä tiedä voinko tätä antaa hänelle anteeksi

Ja kyllä vain tiedän, oma mokani, miksen suoraan kieltänyt lähtemästä ?? Ehkä halusin kerrankin olla muuta kuin se mäkättävä ämmä joka kieltää mieheltään kaiken kivan, halusin välttää riitaa ja murjotusta, mielummin vietän ihan oikeasti aikaa yksin kuin niin että mies mököttää tietokoneelle, tuhisee, puhisee ja murahtelee, nytpä oli ainakin toisella meistä kiva UusiVuosi...