Nyt vanhemman lapsen nukkuessa, vauvan melkein nukkuessa ja miehen ollessa toisessa kaupungissa on hyvä näin illalla pysähtyä miettimään päivää, nyt kun siihen oikeasti on mahdollisuus kun olen yksin vain omien ajatusteni kanssa. Ei tarvitse tehdä mitään, eikä toisaalta myöskään tuntea huonoa omaatuntoa siitä kun ei tee, eikä myöskään kiristellä hermoja kun se toinenkaan ei taaskaan laita sitä muro lautastaan koneeseen vaan jättää pöydälle lojumaan. Mitä siis on täpahtunut tänään ???

Aamusta nukuttiin tavallista pidempään kun neiti heräsi vasta vähän enne 8 ja aamupuurotkin syötiin sen tavallisen seiskan sijasta vasta lähempänä yhdeksää. Poikakin nukkui pitkään, ja aamu vaan tuntui venyvän ja venyvän kunnes kello olikin jo 10, mies ilmoitti lähtevänsä, ja me olimme vielä yövaatteissa. Vauvakin heräsi syömään, ja ehdittiin koko poppoo vielä heiluttamaan isille ennen lähtöä.                            

Kun mies oli lähtenyt tajusin että ruokakin on vielä tekemättä ja lounasaika on ihan juuri, eli ei muutakuin vauva huutamaan lattialle ja ruuan tekoon.  Välillä aina tietysti kävin vauvaa lohduttelemassa ja siirsin sohvalle, mutta eipä tuo siinä sen paremmin viihtynyt, syliin olisi pitänyt pienen päästä, mutta se ruoka oli tehtävä.

No sainkin ruuan tehtyä, ja sitten tytölle ruoka, kuiva vaippa ja päiväunille, pyykit koneeseen, pullot kiehumaan, ja vähän laskujen makselua koneella ja muutenkin netissä surffailua. Nopsaan vaan aina tuntuu menevän nuo päikkäriajat, ja sitten huomaankin etten mitään ole tehnyt kun tyttö jo herää.

Pyykit koneesta kuivumaan, vauvalle ruokaa, tytölle päivävaatteet päälle, hetken päästä taas syödään ja sitten veljien vaimot jo hakevatkin meidät veljelle. Siellä sitten menikin rattoisasti pari tuntia. Sieltä kotiin, tytölle iltapuurot, pesut, rasvaukset ja nukkumaan. Pojalle myös pesut, tissittelyt ja nukkumaan. Eli normipäivä, joskin hidas aamu, normaalia vähemmän raivoamista tytöltä ja tuo vierailu veljelläni.

Nyt kun pysähtyy miettimään asioita huomaa lisäksi suuren ikävän miestä kohtaan. Toisaalta meille tekee hyvää tälläinen välimatka aina toisinaan, itse ainakin huomaan että minussa herää myös lämpimiä tunteita miestä kohtaan, niiden ainaisten kiukunpuuskien ja turhautumisen sijaan. Jännä miten kaikki meidän ongelmat tuntuu katoavan kun välimatkaa on parisataa kilometriä, vaikka toisaalta kiukuttaakin kun mies jättää meidät tänne ja puhelimessakin jos puhutaan on aina niin iloinen, mutta kotiin tultuaan on väsynyt ja kiukkuinen.

Toisaalta siis kaipaan tälläisen päivän iltana eniten miestä kotiin ja päästä miehen kainaloon, mutta tiedän kyllä että todellisuus on toinen kun mies huomenna kotiutuu.

Mutta ehkä se on parempi painua pojan viereen tuhinaa kuuntelemaan kun taas kitisee tuolla, hän kun ei nuku ilman minua..